Rakentamisen elävä komponentti

Rakentamisen elävä komponentti

Rakentamisen elävä komponentti

Nanjingin kaupunkiin Kiinassa suunnitellaan vertikaalista metsää: tornitaloja, joiden parvekkeilla ja terasseilla kasvavat puut ja pensaat peittävät rakennuksen . Etelä-Kiinassa on jo aloitettu kokonaisen metsäkaupungin  rakentaminen. Vertikaalisten metsien suunnittelijan arkkitehti Stefano Boerin luomus Bosco Verticale on jo aiemmin toteutettu Milanossa.

Onko viherkattojen suunnittelijalta päässyt mopo karkaamaan käsistä? Vaikuttavan visuaalisen ilmeen alla on kuitenkin kyse ratkaisujen etsimisestä suurkaupungin ongelmiin: huonoon ilmanlaatuun, kuumuuteen, meluun ja rankkasateiden aiheuttamiin kaupunkitulviin. Tiiviin rakentamisen mukanaan tuomia ongelmia on pitkään ratkottu tekniikan keinoin: lisätty melueristeitä, tehty viemäriverkostoa ja asennettu ilmastointilaitteita. Kunnes on jälleen muistettu, että luonto tarjoaa moneen asiaan parhaat mallit ja ratkaisut, ’nature based solutions’.

Näkymä Pottersfield Parkista, Lontoo. Varjostaako ja roskaako tuo iso puu, vai lievittääkö se kuumuutta, puhdistaa ilmaa ja vaimentaa melua? Kuva Eeva-Maria Tuhkanen

Nanjingin kahteen tornitaloon suunnitellaan istutettavaksi 1100 puuta ja 2500 muuta kasvia. Niiden arvioidaan sitovan 25 tonnia hiilidioksidia vuodessa ja vapauttavan 60 kiloa happea päivässä. Kasvillisuus luo asukkaille viihtyisyyttä ja parantaa ilmanlaatua sitomalla pienhiukkasia ja ilmansaasteita. Tässä tapauksessa enemmän on enemmän: puut isokokoisina kasveina toimivat tehokkaampina ilmansuodattimina kuin ruohovartinen kasvillisuus. Tämän ilmanpuhdistuspalvelun rahallista arvoakin kaupunkiympäristössä on laskettu.

Urbaanissa ympäristössä melu on yksi terveyttä heikentävistä tekijöistä. Luonnon omat äänieristeet, puut, pensaat ja ruohovartinen kasvillisuus vaimentavat tehokkaasti melua. Lisäksi puut viilentävät kuumaa kaupunkia varjostamalla ja vettä haihduttamalla ja lieventävät lämpösaarekeilmiötä Samalla ne auttavat hulevesien käsittelyssä vähentämällä hulevesien määrää ja tehostamalla veden imeytymistä maahan.

Puu ei kasva suoraan kivestä – kasvien ympäristöhyötyjä hakeva kaupunkisuunnittelu vaatii biologisten lainalaisuuksien ja rakentamisosaamisen yhdistämistä. Kuva Eeva-Maria Tuhkanen

Bosco Verticalesta on laskettu, että kahden tornitalon kasvillisuus vastaisi 1500 – 20 000 m2 viheraluetta. Varmasti kasviyksilöiden lukumäärän perusteella, mutta miten lie toiminnallisuuden kannalta? Tuon kokoinen viheralue tarkoituksenmukaisesti suunniteltuine rakenteineen ja monimuotoisen kasvillisuuden kera pystyisi käsittelemään ympäristönkin hulevesiä. Tornitalon kasvillisuus nappaa sadeveden melko pieneltä alalta – ja sen lisäksi vertikaalisen metsän kasvillisuus on riippuvainen kastelujärjestelmästä. Lisäksi menetetään kasviyhteisön tuoma etu monimuotoisuudelle ja kasvillisuuden ja maaperän yhteisvaikutus esim. haitallisten aineiden käsittelyssä. Puhumattakaan siitä, että rajatuissa kasvualustoissa puut tuskin kasvavat, tai niiden ei anneta kasvaa, isojen puisto- ja katupuiden mittoihin.

Kasvillisuuden hoito on luku sinänsä: vertikaalisessa metsässä arboristi pääsee todelliseen huipputehtävään laskeutuessaan köysien varassa hoitamaan puita rakennuksen ulkoseinällä 100 metrin korkeudessa. Viherkatto ja –seinäbuumissa on hyvä muistaa, että kasvillisuuden kasvattaminen missä tahansa maasta irrallaan on hankalampaa, kalliimpaa ja vie enemmän resursseja kuin maanpinnalla. Mutta jos tilaa maanpinnalla ei kerta kaikkiaan ole ja kaupunki läkähtyy kuumuuteen ja ilmansaasteisiin, niin silloin kasvillisuuden suunnittelu toiminnallisena osana rakennusta on ainoa mahdollisuus lievittää oloja. Ja toki asukkaiden viihtyvyyden ja terveyden kannalta puut ja pensaat omalla parvekkeelle ovat arjen metsäterapiaa. Sille, jolla on varaa maksaa.

Tuttu kiinalainen sanalasku sanoo: ’Paras aika istuttaa puu oli 20 vuotta sitten. Toiseksi paras aika on nyt.’ Tätä voisi jatkaa: ’Paras paikka istuttaa puu oli maanpinnalla. Toiseksi paras paikka on parvekkeella.’

Kuvittele tämä melko pieni viheralue ilman puita – tai vain parin puun kera. Olympic Park, Lontoo. Kuva Eeva-Maria Tuhkanen

Meillä on onneksi vasta melko vähän niin tiiviitä keskustan alueita, etteikö sinne kasvillisuutta mahtuisi lisää maanpinnalle, jos niin halutaan. Maa on kuitenkin arvokasta, ja uusien alueiden suunnittelussa asuntojen myynnin tuomat tulot lasketaan usein arvokkaammaksi kuin viherkaistan leventäminen. Laskematta, että mikä hinta tulevaisuudessa maksetaan siitä, että alueelta puuttuvat ilmaa puhdistavat, viilentävät, hulevesiä imevät ja ihmisten psykofyysiseen terveyteen vaikuttavat puut.

Se, mitä voimme vertikaalisista metsistä oppia, on kasvillisuuden ja puiden, erityisesti isojen puiden, tuomien ympäristöhyötyjen ja tilantarpeen huomioiminen kaupunkisuunnittelussa. Kasvillisuus ei ole vain koriste, joka lisätään, kun kakku on valmis, ja jonka poisjättäminen on harmillista, muttei pilaa toiminnallisuutta. Hulevesien käsittelyyn tarkoitettu viheralue ei todellakaan toimi samalla tavalla ilman kasveja. Meluaita vaimentaa kyllä melua, mutta sitooko se ilmansaasteita ja viilentääkö ilmaa?

Vertikaalisia metsiä on arkkitehtien ohella ollut suunnittelemassa puutarhureita, botanisteja ja etologeja. Uskon, että tämä on tulevaisuuden suuntaus: arkkitehtuurista, kaupunkisuunnittelusta ja rakentamisesta tulee yhä poikkitieteellisempää, usean ammattikunnan osaamisen sulattavaa. Kaupunkisuunnittelussa on ymmärrettävä biologisia lainalaisuuksia ja osattava soveltaa kasveja toiminnallisena komponenttina. Eri kasvilajien ja -tyyppien vaatimukset ja toisaalta vaikutus ympäristöönsä ja rakenteisiin on ymmärrettävä, jotta niiden käyttö tuomaan ympäristöhyötyjä osataan suunnitella. Kasvien menestymisen takaaminen urbaanissa ympäristössä vaatii huolellista suunnittelua. Puutarhurin taidot ja kokemus kasvien kasvattamisesta ja biologinen tieto kasvien mahdollisuuksista muokata ympäristöään yhdistyvät insinööritieteisiin ja arkkitehtuuriin.

Puunhalausviikkoa vietetään 21.-27.8.2017. Viikko kannustaa halaamaan puita ja muistuttaa lähiviherympäristöjen merkityksestä.

Kirjoittaja Eeva-Maria Tuhkanen, biologi, FT, työskentelee tutkijana Luken Puutarhatuotannolla Piikkiössä. Tutkimukset koskevat viherrakentamisen kasvillisuuden käyttöä urbaanissa ympäristössä sekä kasvualustoja ja perustamismenetelmiä. Työn ohella EMT opiskelee arboristiksi ja toimii Suomen Puunhoidon Yhdistyksen sihteerinä.

 Artikkelikuva: Voimakas-hankkeen toimijat hakivat iloa ja innostusta Luken Piikkiön siipipähkinän juurella. Kuva Juha Näkkilä.

 

 

 

Leave a Comment

*